SOFIA: Minun vaikutukseni Tukholmassa ei ole vielä loppunut. Koska hyvänsä pääset vaikkapa itse Oxenstjernan puheille. Hän on nyt Ruotsin mahtavin mies.
SAMUEL CRÖELL: Ja minä esittäisin asiat niinkuin ne ovat, liioittelematta, rauhallisesti,—juuri niinkuin ne ovat.
SOFIA: Ja Oxenstjerna on antava sinulle valtakirjan. Eikä kukaan koske sinuun.
SAMUEL CRÖELL: Sinä annat minulle ajatuksen, joka sykähyttää kaikki veret minussa. Sinä annat minulle elämäni. Yhdellä sanalla toit minut siihen, mitä olen hamunnut aina enkä löytänyt. Sofia, jos uskallat vaan sinä!
SOFIA: Sinun kanssasi, Samuel, uskallan vaikka mitä! Tuomitkoot he vaan sinut kuolemaan. Ennenkuin tuomio täytetään, sinä kutsutaan Ruotsiin.
SAMUEL CRÖELL: No aateloitse minut sitten! Eteenpäin tuntematonta tulevaisuutta kohden! Kaikki mitä olemme nähneet edessämme soluu nyt pois, ja me emme tiedä mitä meitä odottaa huomenna, mitä tunnin kuluttua. Ah, Sofia, tämä on niinkuin aurinko nousisi ja minä lähtisin hiihtämään tuntemattomalta vaaralta. Minä en näe mitään, en mitään! Tässä (näyttää, rintaansa) vaan on matkan mitta ja ainoa tieto!
SOFIA (itseksensä): Nyt hän on lentoon lähtenyt. (Ääneen): Samuel, viisaasti ja varovasti on alku tehtävä.
SAMUEL CRÖELL: En tiedä, en tiedä mitään, enkä näe eteeni. Tiedän ja näen vaan yhden: oikeus! Siinä on minun viisauteni ja varovaisuuteni.
SOFIA (itseksensä): Minä luulen, että pelkään yhtä paljon kuin iloitsen.