SAMUEL CRÖELL: Usko pois, en sinua koskaan enää käräjillä ahdistele.
TÖRNSKJÖLD: Sen uskon, mutta—mutta jommankummanhan meistä täytyy—. Samuel, minä tuon sinulle miekan, sinä olet hyvä miekkailija, taistellaan tässä paikassa, taistellaan vimmattu taistelu, se ratkaiskoon meidän välimme.
SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, sinä tahtoisit lyödä minua? Tässä minä olen.
TÖRNSKJÖLD (Koettaen irtautua hämmästyksestä.): En ymmärrä sinua. Jommankummanhan—. Tule linnaan takasin. En päästä sinua ennenkuin olen sinusta selvillä. Hää! Luuletko minun ehkä heltyneen, minun!—Se on totta, saatte jättää toisillenne hyvästit. Pian! (Vetäytyy peremmälle, näkymättömiin.)
SAMUEL CRÖELL: Sofia! lyhyt hetki vaan!
SOFIA: Oh, kuin hän sai vereni kuohuksiin, se peto ihmishaamussa.
SAMUEL CRÖELL: Kuohuu yli reunojensa, sitten vasta asettuu. Lisbeta kuinka?
SOFIA: Hän on täällä mukana. Tuolla kylässä.
SAMUEL CRÖELL: Jöran Bjelke?
SOFIA: Ruotsissa. He yhä odottavat niinkuin ennenkin.