LEENA (pannen pois neulomuksensa): Sinä olisit tahtonut siis, että kihlaus olisi purkautunut, nyt, ihan tuossa, noin vain.
UUNO: En. Vaan että olisit pysynyt mielipiteessäsi. Sinä olit oikeassa: jos joku toimi tuntuu väärältä, niin siitä pitää empimättä luopua, mutta sinä luovuit empimättä mielipiteestäsi, lupasit ainakin luopua.
LEENA: Voiko nyt sellaisen satunnaisen erimielisyyden vuoksi…
UUNO: Se ei ollut mitään satunnaista, vaan sinä olet perin juurin erimielinen Valdemarin kanssa. Sehän se tässä onkin.
LEENA: Tarkoitan, voiko semmoisen syyn tähden purkaa kihlauksen, joka on ollut välillämme päätetty oikeastaan jo lapsuudestamme asti?
UUNO: Mutta olisihan Valdemar ollut valmis purkamaan! Ja kuitenkin olit sinä oikeassa! Se se raivostuttaa minua.
LEENA: Johan sanoin, että raivoosi on toinen syy.
UUNO: No, koska niin välttämättä tahdot kuulla oikean syyn, niin kuule: minä en jaksa kestää sitä, että sinä tulet toisen vaimoksi.
LEENA: Ash! Taas!
UUNO: Oikeastaan sinä sen itse tiedät ja ymmärrät, mutta mitä et tiedä, niin se on tämä!