UUNO: Ei, Leena, sinä et saa ruveta noin ajattelemaan, sinä rupeat vihaamaan heitä, mutta sitä sinä et saa. Me olemme onneton perhe, ei sitä vitsausta, joka ei meitä kohtaisi. Sääli meitä.
LEENA: Polisitutkintoa en voi antaa anteeksi.
UUNO: Polisitutkinnolla on puolensa. Se hajoittaa vanhusten hirveän surun, joka muuten voisi saattaa isän mielipuoleksi. Toiseksi, Leena, se on oleva oivallinen keino käsissäni isän kasvattamiseksi. (Naurahtaen): Niin, muissa kodeissa isät kasvattavat poikiansa, mutta täällä on poika pantu isänsä kasvattajaksi. Se on nyt kerta kaikkiaan niin. Ja minä aijon nyt käyttää tilaisuutta oikein voimaperäisesti, sen saat nähdä.
LEENA: Minä lähden.
UUNO: Sääli minua, Leena. Ja erittäinkin nyt, kun eromme on tullut välttämättömäksi. Tietää, että sinä kuljet jossain siellä maailmalla ja ajattelet meitä halveksien, se olisi minulle vielä raskaampaa kuin tämä Valdemarin kuolema.
LEENA: Uuno! (Aikoo ottaa häntä kaulasta, mutta muistaa heidän eronsa ja vetäytyy takasin, ruveten itkemään).
PALVELIJA: Polisimestari ja kaksi konstaapelia.—Kysyvät herra
Kauppaneuvosta.
UUNO (viittaa käskemään sisälle).
PALVELIJA (menee).
UUNO (soittaa oikeanpuoleisen oven puhelutorveen): Polisiviranomaiset ovat saapuneet.