VALTANEN: En ymmärrä mitä se minuun koskee ja vielä vähemmän mitä se koskee herra van der Vaeriin.
UUNO: Huhuillaan teidän olevan sekaantuneena pankin asioihin.
VALTANEN: En ole sinne penniäkään velkaa.
UUNO: Mutta ne tunnusteet, jotka tirehtöörin pelastamiseksi olette aina jättänyt tarkastuksiin,—oletteko koskaan saanut niitä häneltä takaisin?
VALTANEN (hämmästyneenä, käsi vaistomaisesti povitaskua tavoitellen):
Olenko saanut takaisin? Hän on aina sanonut repineensä ne.
UUNO: Hän »sanoo»—niin.
VALTANEN (moittivasti): Uuno, mistä sinä häntä epäiletkään!—Ilmoita minulle heti kun Leena tulee. (Oikealla ovella): Se on rumaa, Uuno. (Aikoo mennä.)
UUNO: Vihdoinkin myönnätte, että toisen epäileminen on rumaa.
VALTANEN (kiukkuisesti): Olenhan pyytänyt anteeksi! Mutta sinä vaadit että minun on polvillani ryömiminen edessäsi!
(Paiskaa oven jälkeensä.)