UUNO (katsoo hyväksyvästi hänen jälkeensä, sitten tekee päätöksensä, vilkaisee kelloonsa ja kiirehtii vasemmalle ovelle): Äiti! Äiti! ettekö joutaisi hetkeksi tänne?—No, ei muuta kuin silmänräpäyksen verran.
ROUVA VALTANEN (vasemmalta, toisessa kädessä pitkä paistiveitsi, toisessa pyyhinliina): No jos ihan vaan silmänräpäykseksi, ystäväni— minun on juuri nyt oltava siellä porsaanpaistia leikkaamassa…
UUNO (kiertää kätensä äidin kaulan ympäri, päästämättä häntä paikaltaan hievahtamaan): Äiti, rakas, sinun silmäsi ovat itkettyneet.
ROUVA VALTANEN (silmät onnettoman rypyissä, mutta samalla anteeksianovasti nauraen ikuisia keittiöpuuhiaan): Paisti ei onnistunut.
UUNO: »Paisti ei onnistunut»… (Suutelee moneen kertaan häntä minne sattuu kasvoihin.) Minä rakastan sinua enemmän kuin mitään maailmassa. Äiti, ehkä Martankin käy vielä hyvin.
ROUVA VALTANEN (voimatta veitsen ja pyyhkimen vuoksi vastata Uunon hyväilyyn, liikkumattomana levähtäen hymyilee onnellisena): Uuno poikani…
UUNO: Nyt, äiti, lupaa minulle, tee niinkuin minä tahdon, älä kysy mitään … teethän? Ei, ei, älä liiku, teethän?
ROUVA VALTANEN: No teenhän minä…
UUNO: Älä siis koko päivänä, äläkä vielä huomennakaan sano kellekään, että minä matkustin.
ROUVA VAIHTANEN: Uuno! Et suinkaan sinä aijo tänään…!