UUNO (päästää hänet): No, en, en, jos noin pelästyt… (Suutelee kuin hyvästiksi): Äiti kulta … äiti kulta…
ROUVA VALTANEN: Syöthän toki yhdessä päivällisen!
UUNO: Niin, niin, nyt en enää viivytä sinua… Se paisti, äiti.
ROUVA VALTANEN (kavahtaa): Ah, todellakin!… (Kiirehtii vasemmalle.)
Minä tulen heti, Uunoseni.
UUNO (nyykäyttelee hänelle hyvästiksi päätään, sitten ottaa seurusteluhuoneen verhojen takaa valmiin matkalaukkunsa, aikoo lähteä, kääntyy viimeisen kerran katsomaan vasemmalle).
LEENA (perältä, pysähtyy ihmeissään katsomaan Uunoa).
UUNO: Ah … minä… (Antaa matkalaukun solua penkille.)
LEENA (selittääkseen ja puolustaakseen tuloansa): Minulla oli vaan isällesi tärkeätä asiaa.
UUNO: Tiedän, ettet muuten olisi tullut.
LEENA: Aijoit matkustaa tietämättäni…!