UUNO: Samasta syystä kuin sinä läksit näkemättäni.
LEENA: Luulin silloin, että niin olisi sinun helpompi.
UUNO: Ja minä luulin, että sinun olisi näin helpompi.
LEENA: Se oli silloin se. Minä olin erehtynyt. Tiedätkö, koko tämä aika on ollut niin kovasti vaikeata… En aavistanutkaan, että se olisi ollut tämmöistä.
UUNO: Se on minun syyni: miksi en lähtenyt ennen.
LEENA: Mitä sinä—?
UUNO: Olemme ehkä olleet vieläkin liian lähellä toisiamme.
LEENA: Liian lähellä?!—Liian kaukana!—Jospa olisi joskus saanut edes puhua kanssasi, mutta sinä olet kaikin tavoin välttänyt näkemistäkin.
UUNO: Minä pelkäsin »koskettamista»—.
LEENA: Tarvitseeko sitä nyt olla niin perin voimakas!