VALTANEN: Katsos vaan!
UUNO (ymmärtäen kaiken, antaa Leenalle merkin, että hän vaan pelkäämättä jatkaisi).
LEENA: Ja minua tällöin hämmästyttää, että näiden vekselien mukaan, jotka nyt näin täytettyinä, te, setä, vastaatte—niin suuresta summasta.
VALTANEN (yhä säilyttäen mielenmalttinsa): Tähän tarkastukseen en ole antanut hänelle ainoatakaan tunnustetta. Tässä täytyy siis olla joku erehdys.
UUNO: Tunnusteet ovat ilmeisesti, kuten sanoin, nuo vanhat jotka todistettavasti olette hänelle kirjoittanut.
VALTANEN (hermostuneesti): »Todistettavasti»!—Sinulta ei kysytty mitään. (Leenalle): Ja huomasitko ehkä laskea yhteen mikä vastattavani summa vekselien mukaan kaikkiaan oli?
LEENA (katsahtaa epävarmana Uunoon).
UUNO (antaa kiukkuisen merkin sanomaan summan ja työntää nojatuolin aivan Valtasen taakse).
LEENA: Kyllä, setä. Se oli—kaksi miljoonaa.
VALTANEN (harvaan): Vai niin.