ROUVA VALTANEN: Mekö halvausta?! Mutta miksi, Aleksander? tämähän on— tämähän on päinvastoin meille onni…
MARTTA (koskettaa kädellään äitiin, hillitäkseen häntä): No, no, äiti … älkää nyt sentään!
UUNO: Niin, äiti tarkoittaa: mikä suuri onni, ettei Valdemarin tarvinnut tätä liikehuoneemme häviötä nähdä.
ROUVA ja herra VALTANEN (tullen ojennetuin käsin, liikutettuina toisiansa vastaan): Todella—mikä onni, ettei Valdemar!…
(Syleilevät ja taputtelevat toisiaan selkään).
VALTANEN: Istu, kultaseni—puheliaanpa vähäsen!
(Istuu Leenan tarjoomaan tuoliin, ottaa kiitokseksi
Leenan kädestä.)
ROUVA VALTANEN (istuu onnellisena nojatuoliin): Puhellaan!
UUNO (tekee kiukkuisia merkkejä Leenalle, että tämä tulisi pois).
LEENA (osottaa liikkeillä, ettei hän voi sitä tehdä, koska Valtanen, puhellessaan vaimonsa kanssa, on jäänyt pitelemään häntä kädestä).