— Ehkäpä sitä minullekin paikka löytyisi missä olla, — sanoi mamma.
— Jassoo. Minä luulin että se oli tosipuhetta, — sanoi Alina tuikeasti, kääntyi ja meni jyskyttäen sisälle.
Mamma kalpeni eikä voinut kiihoittumisensa vuoksi mitään sanoa.
Johanneksen kasvoihin ilmaantui taas tuo omituinen rikki revityn ihmisen ilme, niin että Henrikin teki ihan mieli juosta hänen avuksensa.
Kaikki olivat vaiti. — —
Jonkun ajan kuluttua tuli lapsentyttö eteisen ovensuulle ja sanoi:
— Pastorska käski pyytää ruustinnaa sisälle.
— Sano, että minä olen täällä, — sanoi mamma suuttuen omista sanoistaan vielä enemmän.
Tyttö meni.
Alina kulki jyskyttäen eteisessä, avasi kolinalla nurkkakaapin oven ja rupesi ottamaan jotakin rohtopulloa.