Silloin mamma kääntyi säikähtyneenä sinnepäin.
— Mikä nyt on?
Alina vastasi kolkolla alttoäänellä:
— Aarnen vatsa on taas viheriä. — Ja kulki takasin.
Mamma nousi nopeasti, ja mennä tumssutti tohveleissaan sisälle Alinan jälkeen.
Kun he sitten molemmat sieltä tulivat, puhuivat he Aarnesta, tuoden kumpikin esiin asianhaaroja, joiden nojalla ulostuksen viheriäisyys oli muka selitettävissä ja vaaraton.
Henrikiä ihmetytti, että Johannes ei ilostunut nähdessään heidän äskeisestä huolimatta juttelevan keskenään Aarnen asioista. Mutta Henrikin katsahdukseen Johannes kohautti ja taas laski päänsä niin, että Henrik ymmärsi, että vaikka mamma ja Alina puhuvatkin sovussa Aarnesta, se ei kuitenkaan merkitse mitään.
Tämän mykän ajatusten vaihdon kautta Johannes ikäänkuin antoi Henrikille luvan ajatella ja arvostella heidän perheellisiä asioitaan, ja Henrikistä tuli entistä lämpimämpi olla. Hän oli nyt ikäänkuin osakas tämän perheen elämään ja sai miettiä keinoja olojen parantamiseen.
Ensimäinen yritys, mihin Henrik päätti tämän johdosta ryhtyä, oli se, että hän koettaa saada aikaan keskustelun Alinan kanssa.
Kun oli sanottu hyvää yötä ja he Uunon kanssa taas olivat sulkeutuneet saliin ja Uuno nukkunut, otti Henrik tämän asian oikein miettiäkseen. Hän ajatteli, että pitäisi Alinalle huomauttaa, kuinka Johanneksen elämä voi mennä pilalle, ellei hänen toiveensa toteudu ja kuinka Alina siten itsekin joutuu onnettomaksi.