Kirkko oli valkonen sisältä, ristiin rakennettu ja valkoset kahdeksankulmaiset pilarit kannattivat lehtereitä. Kirkossa oli viileämpi kuin ulkona. Suuret ikkunat olivat auki ja niistä näkyi kirkas, auringonvalaisema puiden vihreä. Pääskyset lentelivät vapaasti ulos ja sisään.
Tämä seikka Henrikin mielestä hyvin muistutti heidän kotikirkkoansa. Sielläkin kesäisinä sunnuntaina vaahteran lehdet paistoivat kirkon varjoisaan sisustaan ja pääskyset lentelivät ikkunasta sisälle.
Ukot näyttivät hänestä myöskin samallaisilta, ja hän taisi hyvin kuvailla kuinka nämäkin olisivat ostelleet heidän vintitavaroitaan ja liikkuneet heidän pappilassaan niinkuin kotonaan, koska se oikeastaan oli heidän talonsa, heidän varoillaan rakennettu ja kunnossa pidetty. Eivät he ainoastaan olleet samallaisia, vaan ikäänkuin enemmän itsetietoisia veisatessaan ja odottaessaan paimentaan, joka oli heidän palkkaamansa.
Kun Johannes vihdoin tuli esille, Henrik melkein säpsähti ja veri jätti hänen kasvonsa. Hän pelkäsi Johanneksen puolesta. Ja kuinka hän olisi toivonut, ettei tätä tilaisuutta olisi tarvinnut olla! Johanneksen tukka oli entistä enemmän irrallaan päästä, hänen kasvonsa näyttivät tavattoman kapeilta, laihoilta ja kalpeilta. Hän kääntyi tavan mukaan ensin selin yleisöön ja asettui rukousasentoon. Ristiinnaulitun alttarikuva riippui hänen yläpuolellansa, Maria ja joitain muita naisia kuvattuina jalkain juureen itkemään.
Johannes suoritti alttaritoimituksen yhä sama riutumus sydämmessä. Kaikkein vastenmielisintä oli hänelle tällä kertaa laulaminen. Hän katseli suoraan eteensä, mutta sittenkin pilkotti hänen silmiinsä toiselta puolen Henrik ja Uuno, ja toiselta mamma. Ääni katkesi pari kertaa, tehden vähän oudonlaisen taitteen. Johannes nosti nenäliinan otsallensa ja pyyhki pois hiostuksen.
"Enhän minä voi!" — jatkoi hän entistä ajatustaan, — "älä jätä minua, vaikka minä kuljenkin omia teitäni!" Hän kohottautui, oikasihe ja kasvojen ilme kylmeni.
Lukiessaan alttarilta tekstin molempia osia Johannes jo huomasi, ettei hän voi jättää Latsarus-historiaa saarnansa ulkopuolelle, kuten hän kotona oli ajatellut. Se tuli luetuksi yhtä kovalla äänellä, ihan yhtä tärkeänä osana ja kesti saman verran aikaa kuin edellinen osa. Vieläpä se, viimeiseksi luettuna, teki odottamattoman voimakkaan vaikutuksen ja löi kerrassaan kumoon ne erikoiset ajatukset, jotka hän oli solminut ensin luetun epistola-tekstin yhteyteen.
Teksti kuului näin:
"Niin oli yksi rikas mies, joka vaatetti hänensä purppuralla ja kalliilla liinavaatteella, ja eli joka päivä ilossa herkullisesti. Oli myös yksi kerjääjä, nimeltä Lazarus, joka makasi hänen ovensa edessä täynnänsä paisumia: Ja pyysi ravittaa niistä muruista, jotka rikkaan pöydästä putosivat: mutta koirat myös tulivat, ja nuolivat hänen paisumansa. Niin tapahtui, että kerjääjä kuoli ja vietiin enkeleiltä Abrahamin helmaan: niin kuoli myös rikas, ja haudattiin. Ja koska hän helvetissä vaivassa oli, nosti hän silmänsä, ja näki Abrahamin taampana, ja Lazaruksen hänen helmassansa. Ja hän huusi, sanoen: isä Abraham armahda minun päälleni, ja lähetä Lazarus kastamaan sormensa pää veteen, että hän jähdyttäisi minun kieleni; sillä minä kovin vaivataan tässä liekissä. Niin sanoi Abraham: poikani, muista, että sinä sait sinun hyväs, niin myös Lazarus pahaa: mutta nyt hän lohdutetaan, ja sinä vaivataan. Ja paitsi kaikkia näitä, on meidän ja teidän välillä suuri juopa kiinnitetty, että ne, jotka tahtovat täältä sinne teidän tykönne mennä, eivät he voi, eikä sieltä tännekään tulla. Niin hän sanoi: minä rukoilen siis sinua, isä, ettäs lähetät hänen minun isäni kotoon: Sillä minulla on viisi veljeä, todistamaan heille: etteivät hekään tulisi tähän vaivan siaan. Sanoi hänelle Abraham: heillä on Moses ja propheetat; kuulkaan niitä. Mutta hän sanoi: ei, isä Abraham: vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he parannuksen tekisivät. Hän sanoi hänelle: elleivät he Mosesta ja propheettaita kuule, niin eivät he myös usko, jos joku kuolleista nousisi ylös."
Lukiessaan tätä tekstiä Johannes tuli ehdottomasti ajatelleeksi: tarvitsisinkohan minäkin, että joku kuolleista nousisi ylös ja vakuuttaisi minulle, että kerjäläisen rakastaminen on todella välttämätöntä? — Hänelle oli samassa ihan selvä, ettei hän voi mennä tekstin ohi.