— Minun mielestäni, — sanoi Henrik, — se on äärettömän tärkeätä, että ihmisten tietoisuuteen painuu se totuus, että elämä ylettyy muihinkin planeetteihin kuin vaan meidän köyhään pikkuiseen maapalloomme.
— Hm — pani Johannes sovitellen henkselejänsä ja ruveten sitten potkimaan ja täristämään jaloistaan pois tärkätyn paidan johdosta syntyneitä epämukavuuden tunteita.
Henrikiä koko lailla harmitti tämä välinpitämättömyys, mutta ei auttanut muu kuin koettaa vielä selvemmillä sanoilla herättää Johanneksen mielenkiintoa.
— Erittäinkin tärkeätä se on siksi, että koko käsityksemme jumalasta silloin muuttuu.
— Kuinka niin, — sanoi Johannes ja koetti nähdä viiksiänsä.
Henrik hermostui ja sanoi kiivaasti:
— Siksi vaan, ettei voi kuvailla, että jumala on vaan meitä ajatellut ja lähettänyt tänne ainoan poikansa.
Nyt Johannes todellakin käänsi huomionsa Henrikin puheeseen.
— Jaha, jaha, — sanoi hän ja istui tuolille panematta takkia päälleen, — kuinka sinä sanoitkaan?
— Että miksi jumala olisi ainoan poikansa juuri meille lähettänyt.