— Katsoa ja kuunnella?
— Henkisellä silmällä ja henkisellä korvalla. Jumalaa voi nähdä siten, että näkee kuinka jokainen tapaus, jokainen otettu askel minun elämässäni ja sen seuraukset on vaan hänen johtoansa, — se on niin kummallista, mitä enemmän sitä vaan katsoo, — niin äärettömän kummallista! Ja kuulla taas jumalata voi siten, että ymmärtää hänen tahtoansa: rakkauden käskyä. Muuta tietoa jumalasta meillä ei voi olla.
Henrikin mielestä Johannes oli nyt takertunut tämän maapallon asioihin ja tuntui juuri sentähden raskaalta ja vähän ahdasmieliseltä. Ja hän mietti sopivaa vastaväitettä. Myöskin tahtoi Henrik vähän kostaa hänelle tähtitieteen puolesta, ja alkoi sentähden toisesta päästä, näin:
— Kuinka sinä Johannes puhuit, että veljistyminen kerjäläisen kanssa olisi ihanne, päämäärä, mutta sittenhän pitäisi luopua kaikesta omaisuudesta, sillä kerjäläisiä on aina.
— Eikös ole sitten sanottu: "anna pois kaikki mitä sinulla on ja seuraa minua?"
— Mutta ethän sinä itsekään luovu omaisuudesta?
— Koko tänpäiväinen saarna ei ollut mitään muuta kuin tämän asian selitystä, etkä sinä sitenkään ymmärtänyt. Minähän sanoin itsestäni, että minä en kulje täydellisyyden tietä, niinkuin pitäisi, vaan kärsimysten. On kaksi tietä: toinen se, jolla ihminen itsetietoisesti kulkee jumalan tahdon täyttäminen mielessä, ne on niitä harvoja valittuja, ja toinen, jolla ihminen liikkuu eteenpäin vaan siksi että kärsimykset häntä liikuttavat. Ja minä kuljen tätä toista, kiertotietä. Minä ainoastaan ymmärrän sen oikean tien, mutta olen itsekäs, täynnä himoja, ja rakkautta ei minussa ole juuri ollenkaan; tiedätkö, minä olen ihan sympatiiojen ja antipatiiojen vallassa, minä voin hirveästi pitää muutamista, mutta inhoon toisia, — ja talonpoikia kohtaan ei minulla ole juuri mitään tunteita. Se on hirveätä, mutta niin se on.
— Sinä olet vaan rehellisempi kuin muut.
— Älä sekoita. Sinä et ollut tyytyväinen minun saarnaani, ja tosin minä ensin aijoinkin puhua vähän toista, mutta nyt sanon, että se mitä puhuin, on ainoata, mitä hyvällä omallatunnolla voin puhua, se tahtoo sanoa, puhua siitä, että minulla ei oikeastaan olisi mitään oikeutta puhua.
— Mutta kuinka sitten voit ollenkaan olla pappina, — sanoi Henrik, niinkuin Uunokin oli sanonut.