Oliko hän jo kuinkakin kauan miettinyt näitä asioita, ei hän voinut tietää, mutta kun hän herättyään ajatuksistaan ajatteli taaksepäin, taisi hän selvästi kuulla, että Uuno oli melkein koko ajan jotain puhunut. Henrik havahti silloin kuin Uuno, lopettaen jotain lausetta, sanoi:
— Nyt tietysti voi vielä näyttää epävarmalta, mutta ei mene montakaan vuotta, ennenkuin suomalaiset ovat enemmistönä hallituksessa, — ja kas silloin!
— Juu, juu, — sanoi Henrik, ettei Uuno luulisi hänen olleen kuuntelematta.
Uuno, nähtävästi ilostuen siitä, että oli vihdoinkin saanut jonkinlaisen myöntävältä kuulostavan vastauksen, löi Henrikiä käsivarrellaan takaa selkään ja sanoi:
— Ja kyllä sitten kelpaisi sinunkin virkoja valita, etkä tarvitsisi geodeesiksi ruveta.
Henrik ei uskaltanut kysyä, mitä virkoja? sillä tietysti Uuno oli juuri niistä puhunut. Hän antautui arvion mukaan keskusteluun.
— Tokkohan suomenmieliset sentään enemmistöön pääsevät.
— Siinä uskossa sitä eletään. Ja jotain toki täytyy tehdä koetuksenkin päälle. Täytyy olla valmiina sopivia henkilöitä astumaan esille kun kerran tarvitaan. Sillä kaikki portit aukeavat yhtaikaa. Saat nähdä, että meillä ennen pitkää syntyy omat kansalliset laitokset, omat pankkiyhtiöt ja muut, — se kaikki on jo alulla, jos tahdot tietää, — kohta kaikki kääntyy ihan nurin. Ja silloin sitä miehiä tarvitaan.
Henrikin päässä ei voinut olla syntymättä hullunkurinen kuva: Uuno on suurena maffena korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa ja hän Henrik, koettaa Uunon kautta onkia itselleen edullista paikkaa.
— Minkä sinä sanoitkaan olevan jo alulla? — kysyi Henrik. Uuno katsahti päätänsä kääntäen häneen.