— Tokko sinulle uskaltaa puhuakaan, kuka sinun tietää, oletko edes fenomaani.
— Ole nyt! — sanoi Henrik.
— Jaa, jaa, — pani Uuno, mutta vähän ajan perästä kuitenkin selitti: — Perustamme suunnattoman kansallisen osakeyhtiön. Sinä arvaat mitä siitä tulee, kun koko kansa panee rahansa siihen!
Hän katsoi voitonriemuisena Henrikiin.
— Mistä sinä muuten olet sen saanut, etten minä olisi fenomaani? — sanoi Henrik.
— No etköhän sinä pidä yhtäpaljon ruotsista kuin suomesta.
Näin Uuno nyt sanoi juuri sen, mitä Henrik oli itsekin miettinyt, eikä ollut enää epäilemistäkään, että hän oli tullut äsken oikeaan päätökseen erotuksesta fenomaanin ja svekomaanin välillä.
— Jos pidänkin yhtäpaljon, niin voinhan työskennellä kuitenkin etupäässä yhtäänne päin.
— No niin, niin, miksei, — sanoi Uuno myönnytellen, ja hänen silmänsä syttyivät Henrikin tähden: — niinkauan kuin ruotsi ei tee estettä suomen kohoamiselle, olkoon vaan minun puolestani siellä missä on. Suottahan minä vaan.
Ja Uuno piti tästä hetkestä asti päätettynä, että Henrik on fenomaani ja yhtyy yleiseen virtaan. Hän oli innoissaan tästä asiasta. Varovasti hän pitkin matkaa koetti yllyttää Henrikin mieltä yhä enemmän puolueelliseksi. Ja Henrik puolestaan, vaikkei sisällisesti suinkaan ollut vakuutettu asiasta, antautuikin Uunon mielialaan. Se oli niin vapauttava, ja se niin selvästi osoitti hänelle suuntaa, päästi epätietoisuudesta ja ehdotti hänelle uusia tehtäviä.