"Jääköön siis kerrankin 'kohtalon' ratkaistavaksi. Jos tapaan Gabrielia ja hän vaatii minua luokseen, niin tulen tänne, mutta jollen tapaa, niin menen johonkin hotelliin. Paras on että kirjoitan hänelle lapun varmuuden vuoksi."
Henrik nousi päättäväisesti, otti muistikirjan takkinsa ylätaskusta, ja kirjoitti siihen:
"Rakas Gabriel. Olen käynyt luonasi. Rahat mukana. Ellen tapaa sinua, tule sinä luokseni Phoenixin hotelliin." —
Tässä Henrik pysähtyi ja mietti: "Mitä jos eivät päästä Gabrielia sisälle niin hienoon hotelliin? Minun pitäisi puhua portierin kanssa." Hän kirjoitti riviä alemmas: "Veljesi Henrik", repäsi lehden ja pani sen pöydälle.
Sitten hän tuli pois Gabrielin huoneesta ja meni takasin käytävän pimeyttä kohden, missä löysi saman oven.
Molemmat naisihmiset olivat entisessä kyökissä ja näiltä Henrik sai tietää missä Gabrielin työpaikka oli. Selityksistä kävi ilmi, että juuri samaisesta sinikylttisestä Anniskeluyhtiön raittiusravintolasta piti kääntyä poikkikadulle ja matkaa oli siitä ainoastaan 10 minutin verran konetehtaalle.
Henrik sanoi jättäneensä kirjelapun pöydälle ja meni pois.
Hänen huolensa oli nyt ajurin saaminen, sillä kuumuus tuntui yhä yltyneen. Mutta ajuria ei koko tällä syrjäisellä kadulla näkynyt. Käveltyään jonkun verran Henrik tunsi olevansa kovin haluton jatkamaan vaellusta. Hän istahti hetkeksi tolpalle kadun kulmaan ja katseli lohdutukseksi edes toista katua myöten, ettei näkisi sitä inhoittavan pitkää katua, jota myöten hänen oli kulkeminen. Ja istuessaan hän ajatteli:
"Jos jokaisella askeleella on tarkoituksensa, niin mitähän tarkoitusta voi olla sillä että minun pitää tässä näin kuumassa avuttomana madella! Ja kuitenkin minä tarkoitan jonkun toisen hyvää enkä omaani."
Samassa sattui hänen silmäänsä kaukainen-kaukainen issikka ajamassa sen kadun yli, jota myöten hän katseli. Henrik hyppäsi pystyyn.