Kun hän jo lähestyi pahinta kohtaa, jossa kipinät hänen ilokseen vähenivät, vedettiin toisesta ahjosta samallainen valkosena hehkuva pallo, niin että — moukarin siihen käydessä Henrik joutui täydelliseen tulimereen ja antautui juoksemaan pakoon eteenpäin.
Häpeissään siitä, että hän oli näin kadottanut ryhtinsä, ja ymmärtämättä, miksi kohtalo oli tahtonut tehdä häntä naurunalaiseksi, Henrik lähestyi viimeistä seppää.
— Missä täällä on Gabriel ——? — kysyi hän sepältä.
— Jaha, kyllä minä tunnen sen, herran olisi pitänyt mennä toisesta ovesta, se on juuri masinahuoneen vieressä, varvikoneen luona.
Henrik aikoi kääntyä takaisin.
— Herra tulee sentään täältä, kyllä minä viisaan.
Seppä saattoi Henrikiä pienestä ovesta viilariverstaaseen ja käski menemään tämän läpi toiseen osastoon.
Täällä tuli Henrik tuhansien pyörien, hihnojen ja koneiden keskelle. Täältä sai alkunsa myöskin se vonkuva ääni, joka oli niin pitkälle kuulunut kaupungille.
Pelkästä kävelystä ja huomion kiinnityksestä Henrik oli ihan märäksi hikoontunut. Mutta hän lähestyi nyt kuumenevaa paikkaa, josta kuului säännöllinen suuren höyrykoneen käynti.
Lautaseinä eroitti höyrypannun ja koneen tehdasosastosta. Tämän seinän pienellä avonaisella ovella seisoi selin Henrikiin päin joku mies, nojaten ovipieleen ja jutellen sisäänpäin jonkun toisen, tuolla puolen istuvan miehen kanssa.