Henrik ei mennyt sinne asti sen tukahduttavan kuuman vuoksi, joka sieltä löyhkäsi, vaan kääntyi ympäri ja saavutti pajapojan, jolta kysyi asiaansa.
Poika meni lautaseinän ovella seisovan miehen luo, nykäsi sitä hihasta ja osoitti kädellään Henrikiä.
Mies katsahti pojasta ylös Henrikiin päin, hänen silmänsä suurenivat, kulmakarvat nousivat otsalle ja yhtäkkiä koko naama pyöristyi iloiseen hymyyn.
— Henrik! — sanoi mies, nostaen molemmat kätensä riemun merkiksi.
— Gabriel! — sanoi Henrik tunnettuaan hänet. Ja he kiirehtivät toistensa luo, kättä antamaan.
— No mitä? Täälläkö sinä nyt vaan —? — sanoi Henrik.
— Täällähän minä, — vastasi Gabriel. — Ja mi-mistä sinä?
— No pohjanmaalta…
— Po-pohjanmaalta? Johanneksen —?
— Johanneksen luota. Tulin kirjeesi johdosta.