— Jassoo, — niin, katsos — se on pitkä historia, minä näet ammuin yhtä konttoristia jalkaan — —
— Mitä sinä sanoit? Ammuit? — sanoi Henrik kauhuissaan.
— Ei se mitään sen vaarallisempaa, tuli pieni naarmu vaan pohkeeseen, ja hän ampui minua ensin.
— Mutta Gabriel, mitä sinä sanot?
— Ei, ei, et sinä sitä ymmärrä, minun piti niin tehdä, — mutta en minä olisi sittenkään ampunut, ellei hän olisi ampunut ensin.
— Mutta miksi hän ampui sinua?
— Hän luuli, että minä tahdon ampua häntä. Hän näetkös rupesi hävyttömästi kosimaan — niin, katsos sinähän et tiedäkään, että minä olen kihloissa.
— Olen vähän kuullut. Kenen kanssa?
— Se on yksi Ingrid Vestlund.
— Kuka se on? —