— Katsos, se on minulle aivan välttämätöntä, — sanoi tohtori, vaipuen hetkeksi mietteihinsä.
Henrik katsahti tohtoriin ja ymmärsi, että se oli tälle välttämätöntä siveellisistä syistä. Henrikillä ei ollut tämmöisiä syitä. Hän huokasi, ja jatkaakseen keskustelua sanoi:
— Ja kaikki on päätetty?
— Katso! — sanoi tohtori vastaukseksi ja näytti paksua kultasormusta. — Häät vietetään Heinolassa. Tiedätkö, se on pikkuinen nätti kaupunki lahtien, salmien ja lehtojen keskellä. Lähdemme sieltä laivalla, sitten junalla Hankoniemeen ja siellä Lyybekkiin. — Mutta hauskimmaksi ajattelen sentään tuloa uuteen kotiimme Helsinkiin. Tiedätkö ne on kerrassa erinomaiset huoneet, korkeat, hyvin maukkaasti maalatut. Ne tulevat sisustettaviksi Iiriksen johdolla. Niin — sivumennen sanoen: mehän tulemme kumpikin kaksi kertaa rikkaammiksi, kun yhdymme.
— Vai niin, hänkin on varakas.
— Tuoda vaimo omaan kotiin ja ruveta asumaan, se mahtaa olla taivaallista.
— Sen nyt arvaakin, — sanoi Henrik.
Tohtori kääntyi nyt Henrikiin päin, löi kämmenillään polviinsa ja sanoi, niinkuin uutta puheainetta alottaessa:
— No, entä sinä, Henrik?
— Minäkö? Minä olen ajatellut antautua lakitieteen alalle.