Henrik keksi tämän asian juuri nyt ja ihmetteli, ettei hänelle ilmestynyt mitään vastaväitteitä tämmöistä aijetta vastaan, jos se olisi ollut tosi.
— No mikä sinut juristiksi on saattanut, — sanoi tohtori; — sinä olit ennen semmoinen filosoofi ja luonnontieteilijä.
— Ei filosofia elätä.
— Ei, se nyt on varma, — sanoi tohtori yhtyen leikkiin, mutta samalla pitkään katsellen Henrikiä. — Vai juristiksi, vai juristiksi. Hm, hm. — Tohtori etsi mitä hän voisi sanoa muuta kuin mitä ajatteli. — Niin, olenhan minäkin yhden termiinan juristina ollut, — sanoi hän. — Meidän vanha professorimme sanoi aina: juridiikka se ei ole mitään muuta kuin "läran om mitt och ditt". — Hm, vai niin, vai niin. — Vaikka kyllähän se niin on, että kun kerran muuten on kypsynyt, niin antautuipa mille alalle tahansa, se menee puolta lyhyemmässä ajassa.
— Tietysti, — sanoi Henrik. — Grölssi, esimerkiksi! Hän suoritti oikeustutkinnon puolessatoista vuodessa, ja sitä ennen hän ei ollut juriidista kirjaakaan avaissut. Eikä kuulu menevän sitäkään, jos oikein lujalle pannaan.
— Apropos: hän on naimisissa, — sanoi tohtori.
— Grölssi?! — huusi Henrik.
— Niin-niin. Mitäs kummaa siinä on.
— No en olisi ikinä uskonut. Grölssi naimisissa! — ihmetteli Henrik, suu mehellä.
— Ja hänellä on ainakin kuudentuhannen tulot. Kuuluu makselleen jo velkojansakin.