— Ajattelen, että rakastumisen faktumi on ylin laki, — sanoi tohtori pannessaan ovea ulkopuolelta lukkoon.
— Sinä et siis luule, että sitä voi voittaa?
— Ei ikipäivinä. Se tahtoo sanoa: kyllä voi, mutta se ei ole ihmisen tehtävä. Se kostaa itsensä: ihminen kadottaa terveytensä. Ja useimmissa tapauksissa se on sitäpaitsi ihan mahdotontakin.
Kun he tulivat ulos kadulle, jatkoi tohtori puhettaan edelleen:
— Minulla on tämmöinen teoria: kaikki mikä vaikuttaa haitallisesti ihmisen terveyteen, se on pahaa; kaikki mikä vaikuttaa siihen edullisesti, se on hyvää,
Henrik ei ollut ennen koskaan asiata tältä kannalta ajatellut. Ja se tuntui hänestä hyvin selvältä ja yksinkertaiselta. Myös tuli hänen eteensä taas hakeva, rasittuneen näköinen Johannes. "Ehkä Johannes ei olisi semmoinen, jos hän toisella lailla ajattelisi avioliitostaan; — ottaisi sen reippaammalta, kevyemmältä kannalta", — ajatteli Henrik.
— Kuihtuva ihminen, — puhui tohtori, — siinä on aina jotakin väärää pohjalla, siitä saa olla varma.
Ja hän innostui omaan teoriaansa yhä enemmän.
— Luonto se on meidän kaikkien äitimme, — sanoi hän. — Se antaa meille rakkauden, ja sitä vastaan älä mene sotimaan. Kaikki lakisi ja laitoksesi ja yleiset mielipiteet alistukoot sen alaisiksi.
"Kuinka ihan päinvastoin tämä on kaikkeen siihen, mitä Johannes puhui", — ajatteli Henrik iloiten itsekseen, että hän oli löytänyt tämmöisen tieteellisen tukeen omille väitteilleen Johannesta vastaan.