— Olkaa huoletta, tulkaa vaan tänne.
— Ei, ei, kyllä minä hyvin mielelläni soudan tämän, koska sen toinkin.
— Herra maisteri, se ei tule kysymykseen, minä pyydän.
Tämän sanoi kauppaneuvos semmoisella omituisella hiljaisemmalla mutta samalla ehdottomasti käskevällä äänellä, että Henrik heti heitti ruuhensa ja asettui muun seuran yhteyteen veneeseen.
Ruuhi sidottiin perään, rengit kiipesivät vedestä etutuhdolle ja alkoivat seuran selkäin takana äänettöminä soutaa pitkillä airoillaan suurta venettä, jossa Henrikin ruuhen hidastuttavat nytkähdykset tuon tuostakin tuntuivat. Seura oli heti hyvin vilkkaassa ja sotkuisessa puhelussa. Muutamat nauraa kikattivat keskenään, toiset puhuivat käsittämättömillä lyhennyksillä ja viittauksilla, ja ainoastaan kauppaneuvos, jonka ääni hallitsi koko seuraa, jakeli armollista huomiotansa yhdestä toiseen.
Pojat oli käsketty Henrikin viereen. Ne istuivat yksi kummallakin puolen häntä ja puhelivat keskenään kurottautuen hänen ohitsensa.
Henrik puolestaan tunsi turvallisuutta vaan siksi, että tiesi Hannan istuvan kohta toisella puolella neiti Seligiä, jota herra Stråhlman hakkasi toiselta puolen. Muuten hän olisi ollut taas painuksissa, sillä kun pojat komennettiin lähtiessä hänen viereensä, tuntui hänestä yhtäkkiä niinkuin hänelle olisi sanottu: tiedä sinäkin asemasi ja tehtäväsi! Mutta kauppaneuvoksen kohteliaat seurustelusanat, jotka kummallisella tavalla puhuivat ihan toista, antoivat hänen luulla loukkaantumistansa taaskin erehdykseksi.
Kesken Stråhlmanin, neiti Seligin ja koko muun seuran kovaäänistä seurustelupalpatusta, kumartui neiti Hanna rivin ulkopuolelle ja katsahti kauniilla silmillään Henrikiin sekä sitten ulapalle, vaatien näin häntä huomaamaan kuinka tyyni ja suurenmoinen meri oli. Henrik teki niin ja sitten pudisti Hannalle päätä, merkiksi ettei sen näön ihanuutta voi kielin kertoa.
Mutta hänen oli niin äärettömän hyvä olla tämän mykän ajatuksenvaihdon jälkeen, ettei hän ollenkaan enää tuntenut yksinäisyyttä eikä loukkaantumista, vaan koskettaen kädellään eväskorin päällä olevaan vaippaan kysyi kauppaneuvoksettarelta eikö olisi syytä viileyden vuoksi ottaa sitä hartioilleen.
— Todella, antakaa vaan tänne, — sanoi rouva peräpenkiltä, ojentaen kätensä vaippaa ottamaan.