Hevonen läksi liikkeelle.
Jos hän nyt käänteessä ei katsahda taaksensa Hannaan ja nyykäytä ystävällisesti päätä, niin epäselvyys jää heidän välillensä ja asia pysyy ikäänkuin ratkaisematta.
Kaikki nousi vielä kerran vimmattuun taisteluun Henrikissä: "En katso, en katso!" — ajatteli hän. — "Minullakin on oikeuteni!"
Mutta juuri käänteessä hän ajatteli: "Henrik, katso nyt vielä kerran Hannaan." Hän käänsi päänsä, ja iloisena voitosta saattoi ihan luonnollisesti ja ystävällisesti hymyillä. Hän heilutti hattuansa loppuun asti ja näki kuinka Hanna hätäisesti tempoi hameensa taskusta sinne takertunutta nenäliinaansa ja saatuaan sen esille alkoi innokkaasti huitoa, taas ihan selvänä Henrik-ystävästänsä. Silloin se oli kaikki tehty ja ratkaistu.
Toisen osan loppu.
KOLMAS OSA.
I LUKU.
Henrik matkusti Helsinkiin.
Hän ei poikennut Viipuriin vaan ajoi lähimmälle rautatieasemalle, jonka odotushuoneessa, mustaksi maalatulla pöydällä, suuren posliinisen vesikannun vieressä hän kirjoitti sähkösanoman tapaisen kirjelapun Uunolle. Hän alkoi kirjoittaa:
"Rakas Uuno. Lähtenyt tänään Helsinkiin. Toivotan onnea."