Hän poikkesi vielä apteekkiin ja osti 5 kiniinikapsellia, joista 2 nielasi jo apteekissa.
Sitten hän tahallaan reipastutti itseään siihen määrään, että perille tultua juoksi ylös kolmen kerroksen rappuset.
— No? — kysyi hän astumatta kynnyksen yli samalta taloudenhoitajattarelta, joka nytkin avasi ovea hänen soittoonsa.
— Mutta herrahan tulee myöhään. Kellohan on jo 1/2 6. Juuri äsken kävi se toinen herra täällä ja otti kortteerin. Hän on paraikaa huoneessaan.
— Vai niin. No minkäpäs sille teki. Hyvästi vaan.
— Hyvästi, — sanoi neiti korottaen ja venyttäen viimeistä tavua, ja lukitsi itsensä jälleen oven taa: triks-traks.
Mutta Henrik kulki hitaasti rappusia alas, pää kumarassa, eikä voinut tukehuttaa harmiansa. Sitä asiaa, että hänen lapsekas rukouksensa ei tullut kuulluksi, ei hän erityisesti ajatellut, se oli niin tavallista. Mutta että hänen piti nukkua yli ajan, se loukkasi häntä.
"Ihan kuin kiusalla!" — ajatteli hän vihasena jollekin epämääräiselle kohtalolle, joka silminnähtävästi oli vähitellen asettunut häntä vastaan.
Ja omasta puolestaan hän nyt myöskin "kiusallakin" reipastutti itsensä jälleen ja päätti sittenkin mennä vielä jotain uutta kortteeria hakemaan. Hänellä oli pari tiedossa, jotka hän oli aikaisemmin hylännyt, ja sitäpaitsi oli tämänpäivän Hufvudstadsbladet vielä tutkimatta: ehkä siinä oli jotain uusia ilmestynyt eilisten lisäksi.
Hän kulki Robertin katua ja, tuntien kovaa janoa, mietti minne ensin pistäytyä juomaan.