Ensimäinen niistä kahdesta kortteerista oli sotkuiselta pihalta löydettävä. Talonmiestä hakiessaan Henrik eksyi johonkin pilkkopimeään kellarikäytävään, jossa taisi koputella asumattomiin kumiseviin kammioihin ja tuskin löysi takaisin pihalle. Eräältä portille menevältä vaimoihmiseltä hän kyseli, tämä vastasi: "en minä tiedä," ja meni pois; hän nousi umpimähkään pimeitä kyökkirappusia, avasi erään kyökki oven, josta kimakka-ääninen rakki töytäsi häntä vastaan eikä antanut hänen kuulla edes omia kysymyksiänsä. Vihdoin hän ymmärsi vastauksista yhden sanan, ja meni pois. Se sana oli: "kivitalo". — Pihalla oli siis myöskin kivitalo. Ja niin olikin, kolmekerroksinen. Henrik kiipesi ylimpään kertaan, varmana siitä, että kortteeri oli suurimman mahdollisen vaivan takana. Mutta se olikin toisessa kerroksessa ja niin inhoittavan surkea, että hän hintaa kysymättä läksi pois.
Hän ajoi nyt viimeiseen toivoonsa, — sitä toista kortteeria kysymään.
Sekin oli pihalta haettava, mutta pieni piha oli kaikki asfaltilla pantu, sähkölamppu oli porttiholvissa ja iloisesti vilkkuivat valot korkeitten kivitalojen lukemattomista ikkunoista. Joku poika tuli vihellellen ulos pihalle antaen oven paiskautua kiinni räminällä jälkeensä. Hän oli livahtaa ohitse, mutta pysähtyi Henrikin kysymykseen ja sanoi luulevansa, että oli mentävä kolmanteen kertaan.
Aivan oikein oli poika neuvonut. Mutta kortteeri ei vaan enää ollut saatavissa.
Nyt Henrikillä ei ollut valittavana kuin joko tuo inhoittava likanen taikka hänen entisensä, merikadun varrella. Hän ajoi vielä kerran siihen likaseen, nousi taas toiseen kertaan samoja kyökin rappusia ja pyysi näyttämään uudestaan huonetta. Se tympäsi nyt vielä enemmän, ja hän kysyi sen hintaa vaan siksi ettei kehdannut lähteä samalla tavalla kuin äsken.
— Ei, kyllä se on minulle liian kallis, — vastasi hän hinnan ilmoitukseen ja aikoi lähteä.
— Mutta mistä herra luulee saavansa halvempia tähän aikaan, kun hyyryt ovat niin nousseet, — puhuttiin hänelle pimeästä tampurista vihasella äänellä.
— Täytyy koettaa, täytyy koettaa, — sanoi Henrik perääntyen, tarttuen oven kahvaan ja astuen jo kynnyksenkin yli.
— No mitäs herra sitten maksaisi tästä huoneesta?
Henrik laski puoleen pyydettyä.