Heillä oli laitettu niin, että he söivät tuvassa, jossa oli hella pienen väliseinän takana, mutta avonainen tulisija ja leipoma-uuni tuvassa.
Juuri kun he olivat istumaisillaan pöydän ääreen, huomasi Henrik, että muilla oli jotain keskenään, koska he katsahtelivat toisiinsa ja naurahtelivat.
Kun he jo istuivat kysyi Henrik puoliääneen Johannekselta, että mitä se oli.
Johannes pani kätensä suunsa eteen, ettei kuuluisi, ja sanoi aukasematta paljon huuliaan:
— Ei mitään, ei mitään, Mari vaan ei kehdannut tulla samaan pöytään, kun sinä olet täällä.
— Kuka Mari? — kysyi Henrik.
— Mari hoi, etkö sinä ole vielä vierasta tervehtinytkään? — huusi
Johannes väliseinän taa.
Sieltä tuli kiharatukkainen palvelustyttö, nauraen, punastuen, ja ujostellen niin, että hänen ruumiinsa näytti vyötäisistä ihan kahtia irtautuvan.
Johanneksella näytti olevan todella niin paljon touhua, että Henrik vasta parin päivän perästä löysi tilaisuuden ottaa esille se asia, josta he ensiksi olivat puhuneet ja joka suuressa määrin kiinnitti hänen huomiotansa.
— Mitä sinä Johannes sanoitkaan siitä tasapainosta, muistatko siellä vinnillä?