Tämä pieni tapaus oli yhtäkkiä tehnyt heidät taas tutuiksi keskenään. He sovittelivat yhdessä lasia takaisin kehään ja haukkuivat leikillään toistensa kykenemättömyyttä näin pienessä asiassa.
— Etpäs voinut vetää itseäsi ylös! — sanoi Uuno, kun lasi oli paikoillaan ja rillit painetut nenälle.
— Gabrielille se tietysti olisi ollut ihan kuin leikin tekoa, — sanoi Henrik, muistellen kuinka Gabriel, joka oli heistä kaikkein suurikasvuisin, oli ennen muinoin kotona vetänyt 24 kertaa käsivoimilla leukansa tankoon.
— Minäpä voitin Gabrielin hypyssä, — sanoi Uuno.
— Oletko muuten saanut mitään tietoja hänestä, — lisäsi hän vähän ajan perästä muuttuneella, totisella äänellä.
Henrik huokasi syvään ja myöskin samassa muuttui totisen näköiseksi.
— Ei muuta kuin että häntä ei hyväksytty koneenkäyttäjä-tutkinnossa.
— Kas niin! — sanoi Uuno harmistuneena. — Ei nyt luulisi paljon vaadittavan!
— Älä viitsi hänestä noin —, minun on häntä hirveän sääli. Siinä taitaa olla joku rakkausjuttukin vielä mukana.
— Tietysti: où est la femme! Se nyt vielä puuttui, — sanoi Uuno, aivan kuin olisi ollut valmis antamaan Gabrielille vitsaa. — Lopultakin siitä miehestä ei tule kuin tavallinen vetelys ja laiskottelija.