"Tämä on sitä mistä Johannes sanoi: nähdä omin silmin," — ajatteli hän.
* * * * *
Tietysti meni Henrik perjantaina tapaamaan Gabrielia.
Hän tuli junalle hyvissä ajoin ja pääsi syrjätietä asemasillalle. Siellä käveli vaan muutamia odottajia, jotka olivat, samoinkuin Henrikkin, osanneet käyttää hyväkseen satunnaisesti auki ollutta syrjäporttia. Ennen junan tuloa oli ihan hiljaista. Sähkölamput levittivät kuutamollista valoansa korkeitten tolppien päästä, niin että jokainen sillan lankku ja rakoset selvästi näkyivät, mutta lamppujen yläpuolella oli tumman pimeä taivas. Ja siinä kävellessä kuulumattomin askelin Henrikillä oli pelko Gabrielin puolesta: kuinka muka hänen tulonsa onnistuu. Juuri noita kiiltäviä, pimeyteen katoavia kiskoja myöten Gabrielin juna kohta tulee, mutta nyt hän on vielä tulemassa jossain pimeydessä, sumuisten niittyjen ja metsäin läpi.
Henrikin sydän oikein sätkähti kun yhtäkkiä alkoi kuulua kaukaa pitkä vihellys. Nyt tuli juna siis jo kaihojen läpi Töölön lahdelle. Vihellys kesti niin kauan että ihan selvään tuntui nopea läheneminen. Jo rupesi kuulumaan jyryä. Se koveni kovenemistaan. Ja yhtäkkiä syntyi kolme kirkasta säteilevää valosilmää keskelle pimeyttä.
Siinä se oli, — läheni, kasvoi kasvamistaan, jo erotti mustan möhkäleen ja vaskisia vanteita, — pitkin maata lähestyy valojen edellä kulkeva kiskolakasija, kuuluu vihaset höyrysihahdukset, ja, pimeydestä kokonaan esiin sukeltaen, suureneva veturi lentää Henrikiä kohden, joka seisoo sillan melkein äärimmäisessä päässä.
"Kun hän nyt vaan osaisi pysähtää hyvissä ajoin," — ajatteli Henrik sydämmen sykkiessä levottomasta jännityksestä.
Ennenkuin hän ennättää ajatellakaan kiitää veturi hänen ohitsensa. Siellä, siellä oli Gabriel, — näkyi sivultapäin hänen masinistilakkinsa, näkyi hänen tuttu nenänsä ja parroittunut leukansa, — hän seisoi sisäpuolella lämmittäjän takana, joka katseli ulospäin, seisoi ja siirsi kätensä toisesta kiertimestä toiseen, ja sitten veturi katosi ohitse höyryjen taa.
Henrik läksi kiireesti harppasemaan sillan toiseen päähän, mutta kaikki vaunut ehtivät hänen ohitsensa.
Juna pysähtyi. Matkustajat töytäsivät asemasillalle. Odotussalien ovet aukenivat ja sieltä tulvi odottajat. Entisen hiljaisuuden sijaan oli melua kaikkialla, puhetta, tervehdyksiä, huutoja, tavarakääryjen kolinaa, juoksua.