— Noh, katsos, se nyt oli —
Henrik vähän punastui eikä tiennyt kuinka selittää.
— Se nyt oli — sanoi hän koettaen sanoa huolettomasti — katsos toisinaan sattuu päähän semmoinen ajatus että pitäisi muka tehdä hyvää — noin vaan, ilman mitään muuta syytä —
— Niin, niin, sattuuhan sellaista, — sanoi Gabriel nopeasti, vapauttaakseen Henrikin, ja lisäsi sitten hitaasti toisella, ihmettelevällä äänellä: — Vai niin, vai niin. — Ja vaipui ajatuksiinsa, suu vinossa hymyssä.
Asemasilta oli sillävälin ihan tyhjentynyt.
Gabriel nousi ja katseli pitkin siltaa.
— Tule mukaan, vekslataan yhdessä, — sanoi hän vetäen Henrikiä kädestä veturiin.
— Onkohan se luvallista?
— No ei tee mitään, tule vaan.
Henrik tuli ensikerran eläissään veturikoppiin kiiltävien ja monimutkaisten koneiden eteen.