Ingrid yltyi hillittömästi nauramaan.
— En nähnyt tietä ja aloin kompuroida suoraan eteenpäin. Mitä herran nimessä siinä oli edessä —
— Ne oli vissiin niitä Gabr — Gabrielin kan — kanak —
Ingrid ei saanut naurulta mitään sanotuksi ja pyyhki vaan kyyneleitänsä.
— Minä kiipesin ylitse, tulen kaivolle: — oma ämpäri unohtui!
— Ei, ei, — sanoi nyt kätilömummo, — tämä ei käy laatuun.
— No minä menen, minä menen — sanoi Henrik. — Mutta näyttäkää sentään vähän lastakin.
— Se nukkuu nyt. Huomenna.
Henrik olisi kovin mielellään vielä jäänyt Ingridin luo, mutta mummo lykki häntä väkisin ulos ja hyvääyötä toivottaen rupesi panemaan ovea kiinni.
— Olen kirjoittanut Gabrielille, — ennätti Henrik sanoa, ja Ingrid ennätti nyykäyttää hänelle päätä kiitokseksi.