Näihin metsästys- ja purjehdusseuroihin kuului myöskin sen konetehtaan konttoristi, jossa Gabriel oli työssä. He eivät tosin tehtaassa paljon tavanneet toisiansa, mutta sitä enemmän seuroissa. Tämä konttoristi oli tunnettu "hulivili". Juomasyntejään hän hyvitti sillä, että oli sitä hienompi selvänä ollessaan. Hänellä oli silloin kaulassa aina tavattoman fiini valkonen silkkihuivi, jota hän pöyhisti esille palttoonsa alta ja maltillisilla päänliikkeillä varjeli rutistumasta. — Hänellä oli tapa jättää konttori vähää ennen kuin Gabriel pääsi työstä, ja sentähden hän oli usein sattunut näkemään neiti Vestlundia, joka odotteli portilla Gabrielia. Joskus Gabriel sattui tapaamaan tuon puhtosen konttoristin portissa eikä häneltä jäänyt silloin huomaamatta, että tämä herra lähetti kevytmielisiä silmäyksiä Ingridille, — tosin kääntämättä kaulahuivin vuoksi paljonkaan päätänsä, mutta sitä imelämmin silmiänsä pyöritellen ja itserakkaasti hymyillen.
Gabrielin mielestä Ingrid ei osoittanut kyllin selvää inhoa näiden katseiden johdosta, mutta hän ei kuitenkaan sanonut vielä silloin mitään.
Seuraava uutinen tässä asiassa oli Gabrielille se, että hän eräänä päivänä huomasi konttoristin tervehtivän Ingridiä. Tämä tervehdys tapahtui niin, että konttoristi sitävarten melkein pysähtyi ja Gabrielin mielestä inhoittavan sulavalla, hitaalla kädenliikkeellä kohotti hattuansa jääden semmoiseen asentoon niin kauan kuin Ingrid kulki ohitse ja koko ajan seuraten häntä silmillään. Ja — Ingrid vastasi hänen tervehdykseensä, ja vasta sitten huomasi Gabrielin portissa, ja punehtui.
— Mikäs katututtavuus se on? — kysyi Gabriel tuntien että hänen suupielensä kalpenivat ja sydäntä huimasi.
— Eikö hän ole sinun ystäväsi? — kysyi Ingrid viattomasti ja tottelevaisesti katsoen Gabrieliin.
— Mutta sinä et ole esitetty hänelle.
— Niin, ajatteles, kuinka omituista, tutustuin hänen kanssaan juuri niinkuin sinunkin kanssasi: hän itse esitteli itsensä ja pyysi tulla saattamaan minua.
Nyt Gabriel vuorostaan punastui. Hän katsoi syrjästä Ingridiä eikä voinut päättää tahallaanko tämä näin sanoi vai viattomasti. Ja kuitenkin juuri tämä asia olisi ollut hirmuisen tärkeä ratkaista. Sillä jos hän sanoi tahallaan, niin kenties koko juttu oli vaan aijottu Gabrielille jonkinlaiseksi opetukseksi, ja silloin olisi kaikki huoli lähtenyt hänen sydämmeltään. Mutta jos se oli sanottu vaan ilman sen suurempaa merkitystä, niin saattoi luulla, että Ingrid piti imelää konttoristia jotenkin yhtä suuressa arvossa kuin Gabrielia. Näin tärkeätä olisi ollut saada selville Ingridin oikea tarkoitus; mutta vaikka Gabriel kuinka katseli ja tutki, ei hän voinut vähimmässäkään määrässä ratkaista kysymystä eikä keksiä mitä kysyä tai kuinka urkkia päästäkseen totuuden perille. Ingridin kasvoilla leikki mitä viattomin ja hilpein mieliala.
Gabriel lakkasi tervehtimästä konttoristia, jonka aikeiden vilpillisyydestä hän ei hetkeksikään ollut kahden vaiheilla.
Mutta konttoristi ei ollut siitä millänsäkään, myhäili vaan ylenkatseellisesti kun tuli Gabrielia vastaan. Silminnähtävästi hän ei paljon välittänyt jonkun viilarin lakin-nostoista. Ingridiä hän sen sijaan hakkasi kahta sitkeämmin ja vahti häntä kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa.