— Sattui jalkaan, muuta en tiedä.
— Anna anteeksi minulle, Gabriel, — sanoi Ingrid vapisten ja itkuun valmiina. — Olisinhan minä voinut heti karkoittaa hänet luotani — —
— Olisit.
— Mutta minä tahdoin opettaa sinua, että sinä ymmärtäisit mitä ne ovat
Heddille tehneet.
Ja Ingrid ei voinut enää hillitä itseään, vaan purskahti itkuun.
— En ikipäivinä mene enää heidän seuraansa — toisti Gabriel Ingridille lohdutukseksi, mutta tunsi heti vielä tärkeämmäksi selittää yhtä asiaa, sanoa ainakin se, että niiden joukossa saattoi olla sittenkin joku poikkeus, kuten esimerkiksi hänen veljensä, erittäinkin Henrik. Mutta katsoen siihen, että hänen lauseensa niin lohdutti itkevää Ingridiä, hän sentään jätti tällä kertaa mitään selityksiä tekemättä ja antoi Ingridin luulla, että hän oli nyt muuttanut rotua ja piti kaikkia vallassäätyisiä luonnollisina vihollisinaan, kuten Ingridkin.
— Mitä ne nyt sinulle tekevät, rakas, oma Gabriel! — sanoi Ingrid puristautuen häneen kiinni.
Mutta Gabriel ei nyt ajatellut sitä. Hän tunsi, ettei Ingrid vielä koskaan ollut niin lähellä häntä ollut ja niin selvästi ja peittelemättä ilmaissut rakkauttansa häneen. Ja tämä tunto teki Gabrielin onnelliseksi. Se oli tullut hänelle ihan odottamatta, juuri silloin kuin hän oli menetellyt tyhmästi. Ja kun hän nyt painoi Ingridin päätä hiljaa rintaansa vasten, ajatteli hän itsekseen sitä tietä, joka oli hänet tuonut Ingridin luo, ajatteli, että hänen täytyy ruveta yhä enemmän tuntemaan sitä, mitä Heddille oli tehty, loukkaukseksi häntä itseänsä vastaan. Ja koko kysymys näytti hänestä olevan siinä, miten kulkea tätä tietä Ingridin luo ja kuitenkin olla kiroomatta omia veljiänsä ja niitä muita poikkeuksia, joita ihan varmaan oli. Mutta tämä ristiriita ei tuntunut ihan mahdottomalta selvittää, vaikka siihen aikaa tarvittiin. Ja sentähden Gabriel koetti rauhallisena katsoa alas Ingridin tummatukkaiseen päähän, joka oli hänen käsiensä välissä.
— Jospa ne vievät sinut oikeuteen! — sanoi Ingrid ja nosti pelokkaasti päänsä ylös katsoakseen häntä silmiin.
Silloin Gabriel vähän säpsähti. Ja yhtäkkiä hänestä taas tuntui alakuloisesti huutavan tiiran elämä paremmalta kuin hänen. Oikeuteen! Verkatakissako vai viilarinpuvussä? Tulla julkisen huomion alaiseksi, sanomalehtiin! Ei, ennen kuula otsaan!