Mutta Henrik ja Uuno puolestaan tunsivat, että he olivat vaan Alinan tähden jotakin tuolle "pehmeä-lihaiselle" vieraalle ukolle. Ja ukon suru tuntui heistä vähän epäkohteliaalta.
— Minä säälin Johannesta, mutta minun täytyy sanoa että jotakin niin epämiellyttävää kuin tuo vallesmanni, olen harvoin nähnyt. Uh! — sanoi Uuno heidän mennessään pois nimismiehen luota.
— Se nyt oli kuitenkin vaan ensimäinen vaikutus.
— Paha vaan, että juuri ensimäinen vaikutus minulla on tavallisesti oikea.
— Eikö mitä, usein päinvastoin hyvät puolet tulevat esiin vasta pitkän tuntemisen perästä.
— Älä nyt ole olevinas, sinä vaan Johanneksen tähden —!
— Olkoon vaikka Johanneksenkin tähden. Minusta semmoista ei pidä ollenkaan sanoa, sillä heti kun on sanonut, niin se on niinkuin leimattua, eikä voi enää muuttaa ajatustaan.
— Sano mitä sanot, mutta minä sanon: uh!
Henrik vaan huokasi.
Ja he tulivat takasin keskievariin, jossa heitä jo odotti uusi kyytihevonen.