— Se tahtoo sanoa: kuinka niin "tarpeen?" — kysyi Uuno: — jos olisit puuhannut, niin olisithan muualla.
— Ei löydy mitään "jos". Että minä olen täällä, se on minun kohtaloni ja minun asiani on tyytyä siihen ja ymmärtää sen ajatus. Sinä tahdot sanoa: jokainen on oman onnensa seppä, mutta se ei ole totta; ihminen ei voi mitään järjestää itselleen, vaan kaiken järjestävät muut hänelle — ja myöskin tapaukset, sanalla sanoen, kohtalo.
— No ei nyt vielä ruveta filosofeeraamaan, — sanoi Henrik, kun huomasi että Uuno valmisteli vastaväitettä. Ja tahtoen pysyä siinä äskeisessä mielialassa, joka syntyi heidän tultuaan saliin, Henrik otti Johannesta kainalosta ja sanoi:
— Ja nyt sinä näytät meille vähän "ympäristöjä."
Ja hän sanoi Uunolle, kun tämä jäi jälemmäs:
— Tule sinäkin.
Ja Johannekselle:
— Emmekö voi mennä kolmisin?
— Kyllä, kyllä, — sanoi Johannes ottaen avainta ovenpielestä.
He tulivat ulos kyökkitietä ja menivät pihan yli.