Sitten kun hän oli puoli päivää taas lapsia tarkastellut ja hetken aikaa lepäsi, tuli hänen luoksensa hyvin lyhytkasvuinen, pitkäkätinen, kyttyräselkäinen hoitajatar, jolla oli lyhyeksi leikattu, suora ja kiilloton pikimusta tukka ja ruskeat, vilkuilevat silmät, kuten positiivi-apinoilla.
—Te näytätte kovin väsyneeltä, herra luutnantti, sanoi tämä apina sujuvalla ranskankielellä.
Hermostuneesti ja jyrkästi vastasi Hannes hänelle:
—Minun kieltäni ette osaa, puhukaa siis venättä, jos teillä on jotain asiaa.
Loukkaantumatta ja yhtä sävyisästi sanoi nyt hoitajatar venäjäksi:
—Minulle on kerrottu teidän asianne ja, minun täytyy se sanoa, te teette turhaa työtä, herra luutnantti, tämähän on pelkkää komediaa.
—Minulle se on luvallanne tragediaa, jota tuskin mitkään sivuhenkilöt voivat millään komismilla lievittää.
—Vakuutan teille, herra luutnantti, että olisin valmis antamaan teille kaiken apuni lapsen hakemisessa, ellen tietäisi sitä turhaksi.—Ja muuttaen taas puheensa ranskaksi hoitajatar sanoi:—Mahdotonta on ettei numeroa tiedettäisi, mutta jos lapsi on tänne tuotu vastasyntyneenä, on se, kuten tavallisesti, kuollut ja he ovat ainoastaan laitoksen maineen vuoksi hakevinaan.
Hannes sanoi masentuneena:
—Te tahdotte riistää minulta viimeisen toivon, mutta teette sen jotenkin löyhillä perustuksilla.