Heikki pani matkansa määräksi saman kauppalan, jossa se vanha
Tyrväntäinenkin kuului ennen muinoin paholaisen sanoja tietää saaneen.
Se oli suuren kosken partaalla ja sitä kauppalaa sanottiin isoksi
kyläksi; mutta isoonpa kylään oli paholainen Heikin käskenytkin.
Ensi kerran eläessään hän tuli tähän liikepaikkaan, ja kohta näki, ettei se ollut mikään oikea kylä, sellainen kuin vanhat veneh'ojalaisten kylät olivat olleet, vaan tavallinen vaivaiskylä. Rikkaat olivat lyöttäytyneet yhteen asumaan ja palveluttivat itseänsä niillä nöyrtyneillä ihmisillä, jotka eivät korpeen menneet eivätkä myös voutien kalloja murtaneet. Sellaisia kyliä Heikki sanoi mielessään renkikyliksi, ja oli hän niitä paljon ennenkin maanhaku-vaelluksillansa tavannut, tämä oli ennen nähtyjä vaan suurempi.
Ja hän nyt ajatteli olevansa paholaiselta lähetetty sytyttämään tämä kauppala tuleen ja ryöstämään sen rikkaudet.
Mutta koska hän jo turulla seisoi sytytysaineista kauppaa tehden, niin katso, lapset tulivat hänen selkänsä taa puhelemaan sen kanssa, joka sarkasäkissä istui, ja ojensivat sille rinkeliä. Ja hän kääntyi taaksensa, katsoi lapsia ja ajatteli: palaisivatko nämäkin? Ja meni pois ja istui murheissansa rannan kivelle. Mutta siinä paikassa oli laituri ja haaksi täynnänsä viinaa ja viljaa, ja miehet irrottelivat köysiä rantalepistä haahden lähteä.
Suuri oli sillä hetkellä työ hänen aivoissansa ja hyvä oli myös että oli aivoilla tilaa liikkua, sillä ties kuinka muutoin olisi käynyt.
Mitään pirun sanoja ei hän ihmisten suun kautta kuullut, mutta sittenkuin oli turulta lähtenyt, oli pirun peli hänen aivoissansakin pysähtynyt. Jumalako vai perkele se oli pannut hänet ottamaan tämän kakaran selkään ja nyt sille vielä loisten kakarain kautta rinkeliä syöttänyt? Polttamaan käskee saatana, sillä kuinka tässä kaupungissa muutoin rikkaaksi pääsee? Ei hänellä ollut maata, josta olisi veroa ottanut ja rengeillä itsellensä rikkautta teettänyt. Kaiketi olisi itsen pitänyt ruveta rikkaiden rengiksi. Mutta mitä rahoja siitä lähtee! Ei koko Veneh'ojalle kylänmaita pienillä rikkauksilla osteta. Rannan veteen on tämä tyttö säkkineen upotettava, koska hän viattomat silmänsä uneen ummistaa, ja sitten kaupunki poltettava. Mutta voi ettei saatana, joka hänelle tehtävän antoi, siihen myös voimaa antanut!
Ja hänen pääkoppansa oli haljeta aivojen puristuksesta.
Aikansa siinä tuskailtuaan hän löi kätensä otsaan sanoen: Tyhmä olet sinä Heikki, sillä jos paholainen on tämän kaupungin rakentanut, ja hän on totisesti sinun mestarisi, niin meneekö kukaan mestarinsa rakennusta tulee sytyttämään? Ja kenen töitä sinä teet, jos sinä perkeleeltä hänen kaupunkinsa hävität? Perkeleenkö vai jumalan? Jumalan töitä sinä silloin teet. Anna siis kaupungin kunniansa palmuissa kukoistaa. Niin käskee saatana.—Ja tyhmä sinä olet vielä sittenkin, sillä
—Onkos tämä se kaikista isoin kylä? kysyi hän haaksimiehiltä.
—On niitä isompiakin, sanoivat he, ja isompi sekin on, johon me nämä viinat ja nämä viljat viemme.