—Nä, nä, nä, veliseni,—kyllähän me arvasimme, että tässä on nainen pelissä, mutta että se olisi ollut niin loistava kaunotar, sitä emme toki osanneet aavistaa!—Sanalla sanoen: me olemme tulleet tänne vahtimaan sinua, ettet enää jäisi tutkinnosta. Pullot taskuissa tietysti! Usko minulle kaunottaresi nimi! Nä?
Aleksei Dmitrievitshillä oli pinkka linnoituspiirroksia ja hän odotteli nähtävästi kärsimättömänä milloin tervehdyksistä ja muista syrjäseikoista päästään.
Mutta Boris Mihailovitsh, santarmiupseeri, seisoi kalpeana kuin lakana oven luona.
—Boris, mikä sinun on? sanoi Aleksei ihmeissään.
Boris Mihailovitsh sammalteli vähän puheessaan ainakin, mutta nyt ei tahtonut saada sanaakaan suustansa.
Kaikki kääntyivät ihmetellen häneen päin.
—Tä-tässä ei ole a-ainoastaan ra-rakkausjuttu. Ivan, voitko sanoa minulle missä olet tuohon naiseen tutustunut?
Hannes rypisti silmänsä eikä vastannut mitään.
—Tahtoisitko sanoa minulle hänen osotteensa?
Hannes otti esille Natalja Feodorovnan käyntikortin, johon tämä oli kirjottanut osotteensa, ja vasta annettuaan sen Boris Mihailovitshille muisti Natalja Feodorovnan nimenomaan kieltäneen ilmaisemasta tätä osotetta.