—Kehenkä se kuuluu, sanoi ruhtinas.—Ja antakaa te kaikkien olla rauhassa, hallituksen hallituksena ja vallankumouskel-uksellisten vallankumouskil—Hän ei nyt osannut toistaa tätä monimutkaisuutta, ja sanoi sentähden: piru vieköön kaikki!
Hannes sanoi:
—Sen sanon ainakin sinulle, Boris, että Natalja Feodorovna vihaa porttoloita yhtä paljon kuin me ja tahtoo niiden hävittämistä juurinensa.
—Ivan, he tahtovat ennen kaikkea hallituksen hävittämistä juurinensa. Mutta me sinun kanssasi tahdomme hallituksen vahvistamista absolutiseksi voimaksi. Vai emmekö?
Hannes ei vastannut mitään.
Aleksei, estääkseen tuskallisen äänettömyyden uudestaan syntymästä, kysyi Boris Mihailovitshiltä oliko Natalja Feodorovna ollut sekaantuneena viimeisiin skandaaleihin.
Boris Mihailovitsh vastasi:
—Istunut tutkintovankilassa keisarimurhasta asti. Päästettynä vapaalle jalalle joutunut uudelleen epäluulonalaiseksi. Piileskellyt menestyksellä Pietarin lokeroissa. Syntyjään ruhtinatar—(hän nimitti Venäjän vanhimman ruhtinassuvun nimen).
—Ahaa! Malttakaa, huusi Gregor Gregorovitsh,—Natalja Feodorovna—. Se kyttyräselkä. Tunnen. Hänen äitinsä, Vera Vannovskaja, synnytti hänet siirtovankilassa mitä kamalimmissa oloissa. Todellakin, Boris, sinä pääset everstiksi, jos hänet nappaat.
Hanneksen kasvoihin nousi hehkuva puna.