Vai oliko syy sittenkin Hanneksen? Ihmeellistä kyllä oli, että Hannes täällä kotona ei lähimainkaan muistanut kaikkia Natalia Feodorovnan ja Vasilin ajatuksia, sellaisina kuin oli ne heiltä kuullut. Vaan kun piti äidille selittää niinkuin lapselle ja erittäinkin kun äiti teki kysymyksiä, joihin piti vastata ulkopuolelle tuota uraa, tunsi Hannes ikäänkuin sekaantuvansa ihmeellisiin ristiriitaisuuksiin, joista ei tahtonut osata mitenkään selvitä, ja sentähden suuttui. Äiti silloin luuli tyhmästi kysyneensä ja lakkasi kysymästä, mikä puolestaan suuresti edisti hänen uneliaisuuttaan. Nukahtaminen heti kun tuli puhe kumouksellisista asioista kehittyi äidissä vihdoin niin pitkälle, että lopulta Hannes ei tarvinnut kuin avata suunsa niin äidin silmät jo mulskahtivat nurin.
Äiti heräsi täysin valveille vasta silloin kuin Hannes kauan turhaan koetettuansa häntä herättää, sattumalta tuli maininneeksi saaneensa sotapalveluksesta erottuaan kapteenin arvonimen.
—Mitä?—sanoi äiti silmiänsä unen pöpperöstä selviksi räpytellen.
Hannes toisti leikillänsä:
—Minua on tästä lähin sanottava kapteeniksi.
Äidin katse alkoi ensin loistaa. Sitten hän punehtui kovasti, nousi istuviltaan, rupesi nopeasti liikkumaan paikasta paikkaan ja entiseen tapaansa sangen kovakouraisesti kohtelemaan esineitä, jotka hänen käsiinsä sattuivat.
—Vai on Hannes kapteeniksi korotettu? Mutta kuinka se vieras herra, joka tänään kävi, kysyi ovessa: onko herra luutnantti kotona?
—Se ei tiennyt.
—Jaha, ei tiennyt, mutta sopii kirjottaa ovelle nimen eteen: Kapteeni.
Suuresti kiihottuneena Kustaava katosi kohta ilmottamaan asiasta lähimmälle ympäristölle, joten vielä samana päivänä kaikki, jotka Hannesta puhuttelivat, kunnioittivat häntä kapteenin arvonimellä. Jos joku erehtyi sanomaan luutnantiksi, ei Kustaava nyt koskaan unohtanut huomauttaa: kapteeni! Tai jos ovelta vielä joku kysyi: onko herra luutnantti kotona, oikaisi Kustaava arvokkaan sävyisästi painaen silmäluomiansa alas: herra kapteeni! Sanalla sanoen, Kustaava soitti sen viestin kelloa kunnes kaikki kuulivat sanoman, joka sisälsi hänen elämänsä kaikkien tarkotusten ylimmän saavutuksen: pilkkanimestä hän oli kuin olikin tehnyt pojallensa kunnianimen! Kustaava riemuitsi, Kustaava nuortui, Kustaava kohosi.