Mutta mitä enemmän Kustaava riemuitsi, mitä enemmän hän nuortui ja kohosi, sitä enemmän ihmetteli tätä asiaa hänen kapteeninsa:
Kuinka on tämä ihmeellinen kiertokulku, kuinka on tämä noiduttu taika-ympyrä mahdollinen? Kapteeni!—ja kaikki näännytykset ja kaikki häväistykset ovat unohdetut! Kapteeni!—ja vuosisatain vääryydet ovat kostetut! Jo pienestä pitäen hän muisti, että äiti oli pitänyt hänen kouluuttamistansa eli herraksi-tekemistänsä mitä huutavimpana kostona kaikille niille, jotka olivat häntä häväisseet tai hänelle vääryyttä tehneet. Mutta nyt Natalia Feodorovnan mukaan alaluokan häpäiseminen ja kukistaminen tapahtuikin pääasiallisesti juuri sotakapteenien avulla!
Äitiä oli yhtä vaikea horjahuttaa pois tästä saavutuksensa riemukkaasta tunnosta kuin Franssia saada uskomaan ettei rikkauksien kokoominen ole mitään välttämätöntä.
—Ei!—ajatteli Kustaavan kapteeni,—tässä eivät äkkirynnäköt mitään auta, tässä on edessä tuntematon, hyvin varustettu linnotus, jonka vallottaminen voi käydä päinsä ainoastaan pitkällisen, harkitun piirityksen avulla. Mutta kaikki puheeni ovat olleet yhtä hyödyttömiä ja noloja kuin ratsuväen malttamaton hyökkäys pansaroituja linnotusvalleja vastaan ilman edelläkäypää piiritystä tykistön ja jalkaväen puolelta, jommoinen tyhmä hyökkäys ei ole ainoastaan kokonaan hyödytön, vaan vieläpä suorastaan vahingollinenkin, koska se ennen aikoja antaa tiedon hyökkääjän aikeista.
Siis piiritys! Tarkkaan punnittu, pienimpiin erikoisuuksiin asti valmistettu piiritys! Ja ratsuväki viimeiseksi!
Näin kapteeni vaikeni kokonaan Franssiin ja Rustaavaan nähden. Ja että hän sitten kaiken aikaa lakkaamatta heitä piiritti, se näkyi ainoastaan salamyhkäisistä silmäniskuista, joiden merkitystä ei kukaan osannut aavistaa. Tätä mykkää piiritystä kesti kymmenen seuraavaa vuotta.
Mutta sillä välin oli kapteenilla ankara tuli käymässä toisaalla. Se olisi kai lähimmin ollut verrattava avonaiseen kenttätuleen. Se tuli kesti vaihtelevalla voimalla vielä kauemmin kuin piiritys, milloin hiljeten heikommaksi, milloin kohoten vimmattuun, raivoisaan taistelun temmellykseen.
Alku oli tällainen.
Helsinkiin tultuansa kapteeni ei kohta tavannut Kerttua, sillä tämä ei asunutkaan enää Kustaavan luona, vaan omassa kortteerissansa, joka oli toisella puolella kaupunkia ja jossa hänellä oli ompeluverstaa ja kahdeksan apulaista.
Ennenkuin kapteeni oli Kerttua tavannut, sattui niin merkillisesti, että hän, kävellessään Esplanaadilla, huomasi kaikkien herrain kääntyvän yhtä ihmistä katsomaan, joka kulki kapteenin edellä mustassa surupuvussa, pitkä suruharso hauskasti roikkuen suuresta hatusta.