—Onko Kerttu tullut huikentelevaiseksi?
Äiti kielsi sanoen:
—Johan nyt, ei Kerttu ole huikentelevainen, vaikka herrat hänestä kovin pitävät. Kerttu käy joka pyhä kirkossakin.
—Ai, ai, ai, ai, sanoi kapteeni,—se on pahinta kaikesta! Ja hän huolestui suuresti.
Äiti katsoi poikaansa pitkään, sillä hän oli maininnut Kertun kirkossa käymisestä Kerttua kehuakseen, niinkuin sitä sanomalla olisi luullut jokaista muuta kehuvansa. Mutta kapteeni tuli hyvin murheelliseksi ja sanoi:
—Joko te olette täällä niin pitkälle tulleet!
Ja ähki ja voihki ja sanoi:
—Äiti, laittakaa pian meille kaksi huonetta reilaan yläkertaan. Minä menen heti naimisiin Kertun kanssa,—vielä tällä viikolla.
Äiti katsahti poikaansa niinkuin olisi suuresti ilostunut hänen aikeestaan mennä naimisiin Kertun kanssa, mutta samalla ei voinut olla nauramatta sitä nopeutta, jolla Hannes luuli sellaiset seikat suorittavansa.
—Meneehän kolme viikkoa jo kuulutuksiinkin, sanoi Kustaava nauraen tyytyväisenä.