Johon kapteeni vastasi:
—Mitään kuulutuksia ei tässä tarvita eikä pappia liioin. Me menemme naimisiin kuuluttamatta ja vihkimättä.
Nämä sanat kuultuansa Kustaava jäi seisomaan suu auki paikoilleen, voimatta pitkään aikaan liikahtaa tai löytää mitään mihin tarttua epätietoisuudesta ja noloudesta päästäkseen. Sillä jos Kustaava olisi nähnyt edessään kaiken kaupungin kirkkoineen ja katuineen koreasti ylösalasin käännetyksi niinkuin tyynen veden kalvossa, ei hän olisi ollenkaan enemmän hämmästynyt kuin nyt näitä Hanneksen sanoja.
Tämän suuren sanojensa vaikutuksen huomattuansa kapteeni huokasi ja sanoi:
—Istukaa, äiti.
Ja Kustaava istui.
Nyt alkoi kapteeni ensin kävellä edestakasin huoneessa mymisten ja selitellen jotakin itseksensä, sitten pysähtyi, avasi suunsa ja piti äidille ensimäisen perusteellisen esitelmänsä siitä kuinka olevaisten olojen suuret vääryydet köyhää kansaa kohtaan olivat saattaneet kestää näin kauan ainoastaan siitä syystä että papit opettivat tulevaisen autuuden tähden tyytymään köyhyyteen ja nöyrästi palvelemaan rikkaita.
Ikäänkuin ei olisi mitään tästä kaikesta ymmärtänyt äiti hoki vaan:
—Tietysti, kuinkas muutoin,—nöyryys on tarpeellinen ihmiselle, kuinkas muutoin.
Jonka vuoksi kapteeni korotti äänensä jyliseväksi ukkoseksi ja huusi sanoen: