Ja meni pois eikä tullut ennenkuin aamupuoleen yötä.
Ja kun he tytön kanssa jo kaikesta keskenänsä sopineet olivat ja rakkaudessa sikeästi nukkuivat, koputti Riikki ovelle ja huusi: Joudu!
Ja heidän tultuansa kujalle oli siinä toinen mies Riikkiä puolta lyhyempi. Ja Riikki sanoi:
—Nyt on kaikki valmiina. Minun muut mieheni sytyttävät kaupungin pohjosen, lännen ja etelän puolelta, sytytä sinä idän puolelta. Mutta joutuin, ennenkuin päivä valkenee.
Ja annettuaan Heikille omat tuluksensa hän hävisi nopeasti.
Mutta Heikki meni sen lyhyen miehen kanssa itäpuolelle kaupunkia ja mies opasti häntä ja näytti kuhunka tervakset olivat koottu ja mihin olkikasat kannetut. Ja oli viisi paikkaa, jotka sytytettämän piti, lähes kolmen kivenkantaman päässä toisistansa.
Ja Heikki iski kohta tulen pakuriin ja sytytti ensimäisen tervaskasan, joka hajotetun oljen kanssa oli pihavajaan kätketty. Ja suuri valkea roiskahti kohta ilmaan. Mutta tuulenhenki kävi idästä. Sen tehtyään hän juoksi toista tervaskasaa sytyttämään, joka oli kotaan koottu. Kolmas oli rakennettu rikkaan talon ympärille, jossa oli lasi-ikkunat. Ja hän sytytti senkin. Mutta koska hän neljättä sytytteli, kuuli hän ensimäisestä paikasta heräävien ihmisten huutoja. Ja juostessansa viimeisen kasan luo alkoi kaupungilla rumpu päristä sotaväkeä kokoon kutsuen. Kun hän sen viidennen oli syttymään saanut meni hän katsomaan paloivatko muut. Ja valkean kohina oli kaikkialla suuri ja korkealle loimut kohosivat valaisten itäpuolen kaupunkia ja taivaan pilvet. Ja Heikki näki ihmisten juoksevan edestakaisin ja kuuli heidän hätähuutonsa. Ja hän meni läheiselle kummulle nähdäksensä olivatko Riikin miehet työnsä tehneet niinkuin hän. Mutta pohjoinen, etelä ja länsi olivat pilkko pimeinä, ja rumpu pärisi jo kujalla hänen allansa. Villinä vihurina ensimäinen kasakkaparvi nelisti hänen ohitsensa, ja koska hän sivuillensa katsahti, näki hän ratsujoukkojen rientävän pohjoisen, etelän ja lännen puolelta, palopaikkaa joka kulmalta piirittääksensä. Silloin Heikki ajatteli: nyt on paras paeta, kunnes Riikin kokot syttyy. Mutta mennessään palavan talon ohitse hän näki ihmisten hyppivän akkunoista ulos, ja he olivat jättäneet partasuu äijän sinne yksinänsä hosumaan, joka ei omin voimin ulos päässyt. Niin Heikki kapusi akkunasta sisälle häntä auttaaksensa. Mutta äijä rupesi kynsimään vastaan ja huutamaan: Riikki tappaa! Ja ihmiset huusivat: Riikki! Riikki! Ja osottivat kasakoille, mistä Heikki sisälle oli kavunnut. Ja kasakat huusivat: kolii, ja heittivät häntä kujalta keihäillänsä. Ja koska hän oli savun ja tulen läpi kantanut äijän ulos, ja sammuttanut hänen partansa, vangitsivat kasakat Heikin, sitoivat hänen kätensä satuloihin ja veivät hevosten välissä pois. Ja ihmiset riemuiten huusivat: nyt on Riikki kiinni! Ja Heikki käänsi päätänsä ja katsoi hevosten yli pohjoiseen, länteen ja etelään, mutta siellä oli pimeys. Silloin hän ymmärsi, että Riikki oli hänet pettämällä itsellensä pakotien avannut.
Ja Heikkiä tutkittiin raastuvassa ja käytettiin monilla käräjillä, sillä he kantoivat hänen päällensä kaikkinaisista Riikin pahoista töistä. Ja kun hän yhden ajastajan linnassa istunut oli, tuomitsivat he hänet kuolemaan.
Ja Heikki ajatteli: Miksikäs menin minä sitä äijää tulesta ja savusta tuomaan! Oikein he minut kuolemaan tuomitsivat, sillä tähän asti en ole ymmärtänyt, ettei piru ihmisestä ulkona ole, vaan ihmisen on itse itsessänsä piru oleminen.
Mutta kun Heikki jo kuolemaan valmistunut oli ja linnan holvissa pyöveliänsä odotti, joka hänen oikean kätensä olisi miekalla katkaissut ja hänen päänsä poikki lyönyt, avasivat he holvin oven ja toivat hänelle paperin. Ja kun Heikki oli siihen puumerkkinsä piirtänyt, veivät he paperin jälleen pois ja hän istui linnassa taas kolmen kuukauden päivät. Niin neljännen kuukauden ensimäisellä neljänneksellä he sanoivat hänelle: Sinä olet armon saanut, eikä sinun pidä kuolemalla kuoleman, vaan olet ikipäiviksi Siperiaan tuomittu.