Kun toimitus oli vihdoin suoritettu, nousi hän äärimmilleen kiihottuneena seisaalleen ja rupesi puhumaan vienon hiljaisella äänellä, niinkuin se, jonka valta toisen ihmisen yli on ylimmilleen kohonnut ja joka senvuoksi ei tarvitse kovalla äänellä käskyjänsä antaa.

—Kädet ristiin, poika, pane kädet ristiin!

Poika vaikeni ja pani sormet ristiin, niinkuin kirkossa tehtiin, ja odotti nöyränä ja uteliaana.

—Osaatko isämeitää? Lue isämeitää. Jaa, jaa, lue isämeitää!

Poika rupesi höpisemään isämeitää, mutta ei osannut kuin puoliväliin.

—Vai et osaa isämeitää? Jaha, täytyy panna kouluun, että opit isämeitää. Mene kouluun. Vaatteet ovat hyllyllä ja saappaat ovat hyllyllä. Ota jalkaas ja mene kouluun…

Kustaava aikoi vielä sanoa jotain, mutta sen sijaan istui tuolille ja voimatta hillitä itseään purskahti äänekkääseen itkuun:

—Että minun pitikin synnyttää sinut tämän auringon alle!

Ja taas hyppäsi pystyyn, polkasi jalkaansa ja komensi:

—Sisso! Pese itsesi ja kampaa tukkasi!