—Tehkää kaikki niinkuin Frans käskee, sanoi Kustaava Hartaudella.
—Älä anna enon odottaa, sanoi Kerttu viattomasti.
Kapteeni katsahti Kerttuun tuimanlaisesti:
—Mitä tämä merkitsee?
Sillä kapteeni huomasi selvästi, että eno Frans tahtoo valmistaa hänelle paitsi pakoa myöskin kostoa lakkoviikon tapahtumista.
—Mutta Hannes kulta, onko tässä mitään pahaa?—sanoi Kerttu itkuun valmiina.—Minä vannon sinulle, etten milloinkaan tule vaatimaan sinulta pahaa.
—Pidä siis valasi!—sanoi kapteeni ankarasti, ja alkoi pujottaa käsiään eno Franssin tarjoaman kauhtanan hihoihin.
Hänen molempien käsiensä ollessa näin toimessa ennätti Kerttu sipaista saksilla pois suuren palan hänen pitkistä viiksistään. Ja kun toinen puoli oli kerran sipaistu, ei tietysti voinut enää jättää toistakaan puolta leikkaamatta.
Tämä temppu muutti kapteenin ulkonäön hämmästyttävästi. Mutta katsahdettuaan peiliin, ei kapteeni voinut sellaista ulkomuotoa lainkaan hyväksyä ja lyhensi nyt itse viiksensä niinkuin vaan saksilla sai, sillä kapteeni oli aina pysynyt ulkomuodostaan sangen arkana. Anna tulla vaan Kerttu! Suurimmankin häpeän minä otan kantaakseni sinun tähtesi, mutta maltahan, kohta tulee: stop!
Ja he sitoivat vyön väljän kauhtanan ympärille, ja panivat ajurinlakin kapteenin päähän, ja eno Frans sanoi: