Ja he vaelsivat jälleen.
Mutta vaarin silmä alkoi jo näitä maita ennen nähdyiksi tunnella, ja hän suuresti ihmetteli, sillä eivätkö nämä silloin korpia olleet, ja nyt kaikki rinteet viljavainioina helottivat? Eikö tämä mäki, jonka harjalle nyt pieni tyttö taluttaa vanhuuden voimattomuudessa hoippuilevaa vaaria, juuri sama mäki ole, jota myöten hän muinoin, sarkasäkki selässä ja lapsenpää säkinsuussa, voimainsa kukoistuksessa, laskeutui alas, viimeisen kerran katsahdettuansa jumalisten veneh'ojalaisten kurjille uutis-asumuksille, kun he tölleistänsä ulostullen pirunpalvelijan maailmalle-lähtöä jäivät ihmettelemään? Totisesti sama mäki, mutta missä hänen oman uhmansa silloinen voima?
Ja koska he tytön kanssa mäen harjalle nousseet olivat, riutuivat vaarin voimat ja hän vaipui polvillensa kanervikkoon polun laitaan.
Mutta pilven repeämästä paistoi silloin kirkas päivän säde alas laaksoon, ja Veneh'ojan suuri kylä lukemattomine taloinensa, aittoinensa, kaivonvinttinensä, latoinensa, riihinensä, teinensä, kujinensa, kultaisine elopeltoinensa levisi vaarin sammuvan silmän eteen,—kylä vielä suurempi ja vielä komeampi, kuin se muinainen kylä, josta veneh'ojalaiset, sen sata ja kahdeksan ajastaikaa eläneen Heikin kuoltua, olivat tähän silloiseen korpeen muuttaneet.
—Nyt sen näkee, sanoi tyttö. Ja ikävystyen vaarin pitkään lepäämiseen ja alas laaksoon tuijotukseen istui maahan ja laittoi polulle kaksi rinkiä pienistä kivistä, toisen itsellensä, toisen vaarille. Ja otti kiven vaarilta ja pani omaan rinkiinsä ja kysyi: Minkä kiven olen teitiltä ottanut?
Vaari näytti väärän kiven, ja tyttö pani oikean kiven rinkinsä keskelle, sanoen: Käyppäs härkä kä-rä-jille! Nyt Leena ottaa toisen kiven teitiltä.
—Sano sinä Leena, lukkoonko on vanhan korva mennyt, vai oikeinko on tuo kylä kuollut, sillä ei siellä halli hauku eikä miesten ääntä kuulu?
Tyttö sanoi:
—Ei siellä ketään ole. Mutta minkäs kiven olen teitiltä ottanut?
Taas näytti vaari väärän kiven, sillä hänen katseensa kävi alas laaksoon. Ja tyttö riemuitsi ja pani oikean kiven jälleen rinkinsä keskelle, sanoen: Käyppäs härkä kä-rä-jille! Käyppäs härkä kä-rä-jille! Nyt Leena ottaa teitiltä kolmannen kiven.