Mutta vaari kuivasi silmänsä ja kädellänsä varjostaen katsoi alas laaksoon.
—Sanoppas sinä vähäinen, väärinkö vanhan silmä näkee, vai oikeinko ovat sen kylän katot piippuinensa maahan sorretut?
—Sata polisia kävi, ne sorti.
—Ja mistä niitä niin paljon polisia?
—Sata polisia kävi Helsingistä asti, ne sorti.
—No jos Helsingistä—siellä niitä on. Ja vaari ajatteli: Vieläkö minun täälläkin sitä kahleiden kalinata kuuleman pitää!—Ja sanoi tytölle:
—Taisi olla niitten joukossa kaksi punaviiksistäkin, suurta…
Tyttö mietti hetken:
—Oli niinkin kaksi punaviiksistä. Mutta mikäs kivi?
Ja vaari muisti mitä suosiolliset olivat saarnastuolistansa puhuneet: Tuhat vuotta olette näitä korpia perkailleet, ettekä tähän päivään asti ole yhteenliittymisen siunausta ymmärtäneet! Ja muisti vanhan tarinan paholaisesta, joka kuninkaalle oli vannonut Veneh'ojan kylän hajottavansa mihin ikinä se rakettiinkaan, ja jotka heistä viisaat olivat ja lauluun ja soittoon pystyväiset, kokoontuvansa kuningasta palvelemaan hänen kaupunkiinsa. Niin oli nyt sama paholainen vaarin omilla jälkeläisillä Veneh'ojan kylän hajottanut, ja vielä hänet pelin ja musiikin kanssa tätä hävitystä näkemään tuonut. Ja vaari sanoi tytölle: